maanantai, 8. joulukuu 2008

Hyvästejä ja lopputunnelmia.

Tänään oli ohjelmassa viimeiset retket Brisbanen ulkopuolelle. Kävin toverini ja varaäitini Gwenethin kanssa Glass House Mountainsilla Sunshine Coastin takamailla. Oli komeat maisemat ja mukavan viileä keli, mutta pilvistä. Sain maisemakuvia, mutta ne ovat varsin harmaita. Reissun jälkeen tuli sitten hyvästien hetki, mutta ihan hyvillä mielin toki oltiin. Olin vain kovin väsynyt koko päivän. Enkä jaksa nyt kyllä latailla kuviakaan tuolta reissulta. Katotaan sitten Suomessa niitä..

Sen sijaan puran vähän kulunutta vuotta.

Vuosi on jakautunut aikalailla kahtia koulun lukukausien mukaan. Ensimmäinen lukukausi oli kulttuurishokkia ja huonoja kurssivalintoja ja yleistä stressiä ja vaikeutta uusista asioista. Jälkimmäinen lukukausi sen sijaan on ollut kaikin puolin mukava. Parasta aikaa oli kuitenkin lukukausien väli, kun sai olla ihan rauhassa.

Kavereita olen oikeastaan alkanut saamaan vasta nyt loppuvuodesta, mikä on vähän sääli. Koulusta jäi käteen aika paljon. Opin esimerkiksi, että kerran humanisti on aina humanisti. Minusta ei vain ole kylmään bisnesmaailmaan vaikka kuinka yrittäisin ja vaikka kuinka muut väittää että siinä ois jotain fiksua. Minusta vaan ei ole fiksua stressata itteänsä maan ääriin jonkun niinkin pinnallisen takia, ihan sama kuinka paljon rahaa siinä voi tehdä. Ei todellakaan kannata tuhlata elämäänsä tehden asioita, joita ei halua tehdä. Nämä tarttuivat mukaan ekalta lukukaudelta, kun vedin itseni ihan piippuun koulun kanssa. Oon kyllä oppinut ihan koulujuttujakin sitten. Studiotekniikan salat jäivät vihdoin päähän, kun sai kunnon opettajat ja pääsi värkkäämään juttuja omin käsin. Samoin haaviin taisi jäädä graduaihe. Tai ainakin aihepiiri. Rajataan sitä sitten Suomessa vähän tarkemmin, kun pääsee oman alan osaajien pariin.

Paskin tuuri mulla on käynyt kämppien kanssa. Ekassa oli ristinä kyyläilyyn ja turhaan uteluun taipuvainen vuokraisäntä/kämppis, joka ei pelannut ihan sääntöjen mukaan. Muuten kämppä oli ihan mahtava. Sijainti ihanassa West Endissä, kiva kreikkalaistyylinen sisustus pienellä Queenslander-mausteella, ja hauska kissa. Toisessa on vuokraisäntä, joka pelaa sääntöjen mukaan vähän liiankin tarkasti, ja ihan järkyttävät siat kämppiksinä. Yläkerran pojat on kyllä kivoja, harmi vaan, että tutustuin niihinkin vasta pari viikkoa sitten. Kun luulin, että yläkerta ja alakerta pitää pitää jotenkin erillään. Lisäksi nykyinen kämppä on paskalla paikalla ja täällä on ollu kaiken maailman sähköongelmia ja muuta kivaa. Mutta eipähän oo ollut vainoharhainen olo, niinkuin edellisessä kämpässä, jossa ei uskaltanut risaustakaan päästää. Kämppikset vaan raivostuttaa. Ja se, että nyt näyttää siltä, että joudun maksamaan vuokraa tammikuun loppuun asti, vaikka en ole edes maassa. (äläkerroäidille.)

Kaiken kaikkiaan Australia on antanut ihan mahdottoman paljon. Oon kokeillut asioita, joita en todellakaan koskaan aikonut kokeilla (tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia), ja nähnyt paljon ja pohdiskellut paljon syvällisiä juttuja. Etäisyys Suomeen ja Suomi-kuvioihin on ollut pelkästään hyvä asia, eikä mulla oikeastaan ole sieltä ikävä muuta kuin saunaa. Suomalaisten tapaaminen täällä on ollut lähinnä vaivautunutta ja hankalaa. Onneksi niitä ei ole montaa tullut vastaan. Oon innostunut luonnosta ja valokuvaamisesta ja musiikista ja monista muista jutuista ihan uudella tavalla. Se on ihan hyvä juttu, joka toivottavasti pysyy mukanakin. Tekee elämästä vähän mielekkäämpää.

Sitten vaan oottelemaan, että mihin se elämä heittää seuraavaksi...

Vielä lopuksi vähän päivitystä aiempiin listoihin.


Kivoja Suomi-juttuja, joihin on kiva palata

- sauna
- Telakka
- rieska
- ruisleipä
- lumi
- poronliha
- Toivo (siis mun koira, niille jotka sitä ei tunne)
- valoisat kesäyöt (joita ei kyllä kauheesti joulukuussa näy)
- peli-illat! (en oo pelaillut koko vuonna täällä, joten pitäkää varanne!)
- Absoluuttinen Nollapiste (joka tietääkseni vielä jopa keikkailee ensi talvena!)
- uuni ja leipominen (varautukaa kakkuun ja piirakkaan seuraavassa peli-illassa)
- ompelukone ja ompeleminen
- mustikka, puolukka, hilla, karpalo, viinimarjat ja marjat
- hapankorppu ja näkkäri
- sikahalvat opiskelijalounaat



Kivoja Australia- ja Brisbane-juttuja, joita tulee ikävä

- ihmisten (niin tuttujen kuin vieraittenkin) välittömyys ja avoimuus ja avuliaisuus ja ystävällisyys
- auringonvalo (uskokaa tai älkää)
- keväällä kukkivat jakarandat
- eukalyptuspuut
- muut puut
- kengurut
- australialainen aksentti (jota en meinannut voida sietää ennen tänne tuloa!)
- CityCat
- West End (no sitä on ikävä jo nyt, kun en enää siellä asu - pitikin, pentele, lähteä!)
- West Endin lauantainen Greenflea Community Market ja muutkin markkinat
- Fat Carrot -mehubaari
- kookaburrat ja Australian magpiet (vai mitkä isonauraja ja isohuiluvaris ne suomeksi olivatkaan) ja muut kivat lintuset
- luomuruokaa on paljon paremmin saatavilla kuin Suomessa ja hedelmiä voi ostaa hyvällä omallatunnolla
- Three Monkeys -kahvila
- yliopisto-opetuksen ja kirjaston hyvyys (onneksi saan vielä ilmaisen kirjastokortin vuodeksi täältä lähdön jälkeen)
- puistot ja puutarhat
- Queenslander-talot
- gekot ja liskot ja lepakot
- sikahalpa kaupunginsisäinen joukkoliikenne (opiskelijamatka kotoa keskustaan halvimmillaan noin 0,28€ tämän päivän kurssilla)
- sademetsät
- vesiputoukset ja muut luonnon ihmeet
- siistit ja ilmaiset julkiset vessat
- kontrasti suurkaupungin ja tiiviiden yhteisöjen välillä
- parempi keikkatarjonta



Ärsyttäviä Australia-juttuja, jotka jättää mielellään taakseen

- kiinaa puhuvia kiinalaisia joka paikassa! :D
- typerät englantilaisuudet, kuten osoitteenmuutoksen vahvistaminen postia vilauttamalla
- Vegemite (jota en edelleenkään ole maistanut ;) )
- hämähäkkejä vielä enemmän ku kiinalaisia!
- semmoinen jatkuva whitefella-tunkeilijafiilis, joka tulee kun täällä kulkee ja tiedostaa maan historian
- vedentuhlausneuroosi
- ockers (jolle ei oikeen oo hyvää suomenkielistä sanaa, tarkottaa näitä yltiöaustralialaisia rugbyjuntteja jotka juo liikaa ja äänestää liberaaleja)
- auringon kuumuus ja UV-säteilyn voimakkuus
- järkyttävän huono telkkari- ja uutistarjonta ja aggressiivinen mainonta
- torakat
- kosteus + kuumuus = hellehelvetti
- kaikki aussikliseet, jotka ei pidä paikkaansa ainakaan mun tuttavapiirissä




Ja näissä merkeissä sitten: tämä taitaakin jäädä viimeiseksi merkinnäksi, jonka tähän blogiin teen Australiassa. Eipä tällä taida näin loppuvaiheessa olla enää kuin pari hassua lukijaa, mutta kiva, että edes te ootte pysyneet matkassa loppuun asti. Kivaa on ollut, ja takas pitäis päästä pian. Mutta katotaan mihin elämä heittelee..

Täältä tähän, heippis hei vaan. Nähään toisella puolella.

perjantai, 28. marraskuu 2008

Tunnelmia Melbournesta.

6378820_e69bb7f5a3_m.jpg   6378827_b420755dd3_m.jpg

6378804_734e05f899_m.jpg   6379112_b43398c024_m.jpg

6378818_f3a4069675_m.jpg   6379251_c9e511a7f8_m.jpg

6379173_f42a410f92_m.jpg   6379003_1b117eb1a1_m.jpg

6378864_1e92b765e8_m.jpg   6378797_85d4b74609_m.jpg

maanantai, 24. marraskuu 2008

Great Ocean Road

6338809_cd3e697f10.jpg

 

6338801_6f81cf82d9.jpg

 

6338806_49efb7f7a7.jpg


6338795_9dba050c7c.jpg

maanantai, 24. marraskuu 2008

Melbourne Zoo

6338832_84b4516873_m.jpg   6338843_3cf150aa78_m.jpg

6338874_6911c5f56e_m.jpg   6338855_774b613567_m.jpg

6338941_1b8a3933b9_m.jpg   6338965_afa79b97fc_m.jpg

6338933_e427db3707.jpg

6338923_62ec5b3279_m.jpg   6338945_4f0676477e_m.jpg

6338903_f1a7b432b0_m.jpg   6338798_9e9a7066e7_m.jpg

6338916_04308574f1_m.jpg   6338796_1a337cb3da_m.jpg

 

1. Leijona

2. Villikoira

3. Norsu

4. Tiikeri

5. Oranki

6. Gorilla

7. Mangusti

8. Joku vihrea puupython

9. Joku sininen myrkkysammakko

10. Etelan karvakuonovompatti

11. Ette ikina arvaa. Oikein arvanneelle palkinto.

12. Nokkasiili

13. Lavastajalintu

lauantai, 22. marraskuu 2008

Matkalta.

6322544_70d21c3c11.jpg

 

6322556_7db81310db.jpg

 

6322551_5c3da8a1af.jpg

 

6322553_d92fce4fbd.jpg

 

6322543_344e0a75a1.jpg