Lauantaina 22.3.08 heräsin joskus viiden aikoihin aamupalalle. Laukku oli pakattu jo edellisenä päivänä suurimmaksi osaksi. Matkassa kaikkea vessapaperista puhtaisiin alusvaatteisiin. Aurinko nousi joskus puoli kuuden maissa (taisi muuten olla eka kerta kun herätessäni oli pimeää aamulla), ja joskus 6:30 taisin lähteä kävelemään täällä West Endissä sijaitsevan Somewhere to Stay -hostellin tienoille, josta minut oli tarkoitus hakea klo 6:50. No kyyti ei ollut ajoissa ja ehdin jo turhautua pahemman kerran. Lopulta oppaamme Livio saapui kulahtaneella nelivedollaan mestoille ja hyppäsin kyytiin.
Livio sanoi, että olen ensimmäinen 10stä matkaan ilmoittautuneesta, ja että suomalaisia ei usein kuulemma hänen kierroksillaan näy. Sieltä ajeltiin sitten jonkin aikaa ympäri Brisbanea, ja haettiin kyytiin kiinalaiset pojat Ben, Chen ja Neil, japanilaiset tytöt Yukie ja Misa, ranskalaiset Julie ja se toinen jonka nimeä en osaa kirjoittaa, sekä "ruotsalainen" Tarja-Brita, joka oli oikeasti suomalainen, mutta halusi silti puhua minulle tankeroenglantia joka välissä. Gold Coastilta haettiin kyytiin vielä japanilainen Yuko, ja remmi oli kasassa. Kaupungista ajettiin vuorille kohti Springbrookin kansallispuistoa, ja juotiin pullakahvit ennen metsään lähtöä. Tarja-Brita ehti valittaa jo melkein koko ajomatkan siitä, että hänelle ei oltu varatessa kerrottu että yöllä voi olla teltassa kylmä.
Päivän eka lenkki oli Twin Falls Circuit. Se kierteli jyrkkää mäkeä alas putousten toiselta puolelta toiselle ja lopulta putousten alapäähän. Maisemat oli henkeäsalpaavat ja niin kovin erilaiset kuin kotona. Oli puita ja liaaneja ja vihreää ja vihreää ja vihreää ja mutaa ja lisää vihreää ja vesiputouksia ja puroja, jotka muuttuivat vesiputouksiksi ja lisää mutaa. Olo oli kuin pikkulapsella. Kaikki piti ehtiä nähdä ja kokea ja kuulla ja haistaa ja kuvata. Livio kertoi juttuja metsästä ja puista ja linnuista ja eläimistä ja kaikesta. En nyt oikein osaa muuta tähän hätään kuin antaa kuvien puhua puolestaan. Kerrassaan mahtava hetki oli kun, sen jälkeen kun Tarja-Brita oli liukastunut mutaan valkoisissa housuissaan, ja joukko aasialaisia turisteja tuli vastaan. Valkoiset mutaiset housut huomatessaan, kuin taikaiskusta jokainen kaivoi laukustaan kertakäyttösadetakin ja veti pikapikaa sen päälleen. Nerokasta, tilannekomiikkaa parhaimmillaan! Samassa rytäkässä tuli vastaan joku muukin aasialainen tyttö, jolla oli jalassa niin väärät kengät kuin sademetsässä olla voi: pikkupienet kangasballerinat. Sekin oli huvittavaa. Kahlaa niillä sitten mudassa, hähää!
Springbrookissa päivä oli aika sateinen ja kostea ja pilvinen, joten maisemat ovat kuvissa aika sumuiset. Ei haitannut, toi vain lisää tunnelmaa. Sadetakki pelastaa.
Twin Fallsin alapäässä pysähdyttiin istuskelemaan hetkeksi ja tarkoitus oli syödä keksiä, mutta Livio oli kätevästi unohtanut ne autolle. Ei se mitään. Ei ollut nälkä. Kiipeiltiin sen sijaan kivikossa ja täytettiin vesipullot purosta ja nautiskeltiin vedensolinasta.
Sieltä matka jatkui takaisin ylöspäin, mutta eri reittiä. Tällä puolella polkua tuli vastaan paljon näköalapaikkoja, joilta oli aikalailla samat näköalat, mutta joilta jokaiselta oli pakko saada kuvia :D Ylöspäin tullessa myös maasto ja metsä muuttuivat selvästi, kun sademetsäosuus loppui, ja canopy (mikä se on suomeksi) hävisi, ja kasvit saivat enemmän auringonvaloa. Heti enemmän ruohokasveja ja semmosia.
Lisäksi siellä oli vanhoja taloja, jotka jotkut onnekkaat ilkimykset olivat onnistuneet rakentamaan vuorelle ennen kuin Springbrookin kansallispuisto perustettiin. Käsittämätöntä (lue: epäreilua), että joku saa asua siellä, mutta eipä kai niitä voi poiskaan ajaa.
Näköalapaikoilta näkyi Twin Fallsin alku, jonka yli ja ohi käveltiin lenkin alkupuolella. Nimi tulee yllättäen siitä, että puro jakautuu kahdeksi vierekkäiseksi putoukseksi.
Eka lenkin jälkeen oli jo kova nälkä, ja istuttiinkin sitten piknik-pöydän ääreen laittamaan lounaaksi eväsleipiä. Oli makkaraa ja juustoa ja kinkkua ja kalkkunaa ja tonnikalaa ja salaattia ja perunasalaattia ja tomaattia ja kurkkua ja hilikastiketta ja voita ja caesarkastiketta ja sinappia ja sämpylöitä ja mehua. Maha tuli täyteen mukavasti.
Kuvia ekalta lenkiltä (ruskealla kehystetyt pikkukuvat aukeaa isommiksi klikkaamalla):
(Sori toiseksi viimeisen kuvan isompi versio onkin sitten tosi iso, kun se välikoko ei ollut jostain syystä saatavilla.)
Toiselle lenkille lähdettiin korkeammalle vuorelle, pilven sisään. Kohteena oli Best of All Lookout. Lenkki oli ehkä kilometrin mittainen ja sumua tosiaan riitti. Merkittävin siellä nähty ja kuvattu juttu oli 2000 vuotta vanha Antarctic Beech -puu. Tai no ne nykyiset rungot ei oo kai niin vanhoja, mutta käytännössä ovat syntyneet yhdestä siemenestä aikoinaan. Puu kasvattaa tavallaan jonkinlaisen maavarrenkin ja puskee sitten uusia versoja ja synnyttää klooneja itsestään. Muistelen, että Livio olisi sanonut, että ne eivät pysty lisääntymään "perinteisin" keinoin näillä leveyksillä, koska vaativat oikeasti kylmemmän ilmaston. Tässä metsässä niitä oli, koska laji oli kukoistanut aikoinaan miljoonia vuosia sitten kun Australia oli vielä kiinni Etelämantereessa. Ilmeisesti niitä on vielä etelämmässä.
Best of All Lookout oli kyllä huikean hieno, sen aikaa kun sitä kesti. Meillä kävi tuuri, kun pilvi oli vähän hälventynyt metsän yltä kun tultiin näköalapaikalle. Sieltä näki ihan hullun kauas isoon laaksoon, joka ei ollutkaan laakso vaan oikeasti jätti-iso kraateri, joka oli syntynyt joskus hullun kauan sitten kun yksi vuorista oli räjähtänyt. Springbrook kasvaa siis tuliperäisessä maaperässä.
No hetken aikaa kun maisemaa tuijotteli ja ehti juuri ja juuri ottaa pari kuvaa, hoksasikin yhtäkkiä ettei enää näekään yhtä kauas kuin kaks minuuttia sitten. Ja siitä pari minuuttia eteenpäin näytti siltä kuin maailmanloppu olisi tullut. Livio sanoi samaa, heh. Näköalapaikan aidan takana olevaa pientä risuakaan ei enää nähnyt, vaikka se oli ihan vieressä. Pakkohan siitäkin oli kuva ottaa.
Kuvia toiselta lenkiltä:
Best of All Lookoutin jälkeen ajeltiin lähistöllä sijaitsevaan yksityiseen turistikohteeseen (johon ei kuulemma tavan turisteja otetakaan). Siellä asusti setä, joka oli joskus 1970-luvulla innostunut kiiltomadoista vähän liikaa, ja oli päättänyt alkaa kasvattamaan niitä. Sillä oli iso luola niille, ja siellä ne asustaa ja kiiltää 24 tuntia vuorokaudessa. Normaalisti ne kuulemma kiiltää vain pimeään aikaan. Harmi kun siitä ei saanut valokuvia, koska pimeässä kuvaaminen on vähän hankalaa. Sekin oli jotenkin sanoinkuvaamattoman hienoa. Ihan kuin pienoismalli tähtitaivaasta, paljon lähempänä. Pieniä tuikkivia valoja, mutta sen verran lähellä, että huomasi kuinka jotkut olivat vähän kauempana kuin toiset. Kuin kolmiulotteinen tähtitaivas (tai siis onhan tähtitaivaskin kolmiulotteinen, mutta ei paljaalla silmällä erota onko Sirius lähempänä kuin Pohjantähti). Sitä olisi voinut tuijottaa tuntikausia. Veden liplatus vielä rauhoitti entisestään (vesi liplatti matojen takia: ne vaatii tietynlaisen ilmankosteuden).
Matoluolan toisella puolella odotti parvi crimson rosella -lintuja, joita me päästiin syöttämään auringonkukansiemenillä.
Lintujen jälkeen vilkaistiin matkamuistokauppaan (josta olisin saattanut jopa ostaa jotain jos Livio olisi varoittanut sen olemassaolosta) ja lähdettiin ajelemaan taas. Ajeltiin pieneen kahvilaan, joka tuoksui ihan saunalle. Sisällä oli myynnissä tuliperäisessä maassa kasvaneista kasveista tehtyjä hilloja ja pesuaineita ja saippuoita ja semmosia. Meinasin ostaa vadelmahilloa, mutta epäröin. Lisäksi kahvilassa valmistettiin varmaan 30 erilaista fudgea (en minä tiiä mitä se on suomeksi), joita sai ostaa kahvin kaveriksi. Ostin vajaan 100 grammaa minttusuklaafudgea ja oli hyvää. Harmi vaan, etten tajunnu ostaa muita makuja, kun en hoksannut että se säilyy. Söin sitä samaa isoa mötikkää vielä seuraavalla viikollakin. Olisin ostanu ainakin tummaa suklaata ja ehkä macadamia-pähkinäjuttua ja muita pähkinäjuttuja ja ehkä jotain hedelmämakuakin. Lisäksi juotiin kahvit. Oli kyllä jo aikakin.
Kahvilasta ajeltiin paikalliseen pubiin ostamaan juotavaa leiriin. Pubin väki tuntui ystävälliseltä ja paikalliset osoittivat tervettä mielenkiintoa kummallisiin turisteihin. En muista enää paikan nimeä, mutta siis Gold Coastin hinterlandin maajussien kantapaikka kuitenkin. Ostettiin ranskalaisten tyttöjen kanssa olutta jaettavaksi ja lähdettiin ajelemaan leiriin. Leiri oli yksityisellä maatilalla, Bushwacker maksaa omistajalle vuokraa tai jotain siitä hyvästä että saavat käyttää turisteja leireilemässä siellä muutaman kerran viikossa. Hitusen meinasi ensin hämmentää kun Livio ihan yhtäkkiväkkiä käänsi auton tieltä pellolle, mutta mikäs siinä. Oli kaveriin luotettu tähänkin asti, niin miksei sitten nytkin? Tuli vaan mieleen että "It's gripped! It's sorted! Let's off-road!" (Fast Show -fanit ymmärtää kyllä :D). Lisäbonuksena radiossa osattiin ennakoida Livion yllättävä käänne ja sieltä pistettiin sopivasti soimaan Hyvien, pahojen ja rumien tunnari juuri kun ajeltiin keskellä peltoa hiekkaisella tiellä.
Leiri oli pienen mäen takana ihan lepikossa. Semmonen ryteikköinen paikka missä ötökät ja kärmekset kyllä viihtyy tosi hyvin, mutta länsimainen (tai vielä vähemmän japanilainen) turisti ei niinkään. Minusta se oli viehättävää ja hauskaa. Japanilaiset tytöt (Misa ja Yukie) suhtautuivat varsin epäilevästi kompostivessaan, mutta oletan ettei edes japanilainen tahdonvoima riitä pidättämään pissaa yli 15 tuntia. Polttopuita hakiessa yritettiin käydä vilkaisemassa auringonlaskua, mutta se oli ehtinyt pilven taakse, joten jäi näkemättä. Allaolevat kuvat on otettu siinä vaiheessa kun se oli painumassa mailleen, mutta paistoi vähän pilven takaa vielä.
Polttopuiden haun jälkeen istuskeltiin jutellen leirinuotiolla ja jotkut kuivattelivat kenkiään ja Livio laittoi ruokaa ja jotkut maisteli olutta ja viiniä pitkän päivän jälkeen. Oli oikein leppoisaa ja mukavaa. Ruuan jälkeen jatkettiin istuskelua ja tutusteltiin ja jutusteltiin maailman menosta ja asioista. Vielä Livio löysi jostain kohmeisen juustokakunkin maisteltavaksi suoraan vuoasta.
Vähän ennen puolta yötä me viimeisetkin vihdoin simahdettiin ja painuttiin nukkumaan. Teltassa oli yöllä kuuma, ainakin minulla. Olin pakannut liian paksut housut yöksi, kun sanottiin että olis kylmä. No ei ollut.
Oli tarkoitus kirjoitella päiväkirjaan ekan päivän tapahtumat, mutta eihän siellä säkkipimeässä ryteikössä mitään nähnyt, enkä halunnut käyttää taskulamppua turhaan, koska patterit on ongelmajätettä.
Joo huomenna avaudun sitten ehkä Lamingtonista ja toka päivästä. Väsyttää tämä kertaaminenkin.
Livio sanoi, että olen ensimmäinen 10stä matkaan ilmoittautuneesta, ja että suomalaisia ei usein kuulemma hänen kierroksillaan näy. Sieltä ajeltiin sitten jonkin aikaa ympäri Brisbanea, ja haettiin kyytiin kiinalaiset pojat Ben, Chen ja Neil, japanilaiset tytöt Yukie ja Misa, ranskalaiset Julie ja se toinen jonka nimeä en osaa kirjoittaa, sekä "ruotsalainen" Tarja-Brita, joka oli oikeasti suomalainen, mutta halusi silti puhua minulle tankeroenglantia joka välissä. Gold Coastilta haettiin kyytiin vielä japanilainen Yuko, ja remmi oli kasassa. Kaupungista ajettiin vuorille kohti Springbrookin kansallispuistoa, ja juotiin pullakahvit ennen metsään lähtöä. Tarja-Brita ehti valittaa jo melkein koko ajomatkan siitä, että hänelle ei oltu varatessa kerrottu että yöllä voi olla teltassa kylmä.
Päivän eka lenkki oli Twin Falls Circuit. Se kierteli jyrkkää mäkeä alas putousten toiselta puolelta toiselle ja lopulta putousten alapäähän. Maisemat oli henkeäsalpaavat ja niin kovin erilaiset kuin kotona. Oli puita ja liaaneja ja vihreää ja vihreää ja vihreää ja mutaa ja lisää vihreää ja vesiputouksia ja puroja, jotka muuttuivat vesiputouksiksi ja lisää mutaa. Olo oli kuin pikkulapsella. Kaikki piti ehtiä nähdä ja kokea ja kuulla ja haistaa ja kuvata. Livio kertoi juttuja metsästä ja puista ja linnuista ja eläimistä ja kaikesta. En nyt oikein osaa muuta tähän hätään kuin antaa kuvien puhua puolestaan. Kerrassaan mahtava hetki oli kun, sen jälkeen kun Tarja-Brita oli liukastunut mutaan valkoisissa housuissaan, ja joukko aasialaisia turisteja tuli vastaan. Valkoiset mutaiset housut huomatessaan, kuin taikaiskusta jokainen kaivoi laukustaan kertakäyttösadetakin ja veti pikapikaa sen päälleen. Nerokasta, tilannekomiikkaa parhaimmillaan! Samassa rytäkässä tuli vastaan joku muukin aasialainen tyttö, jolla oli jalassa niin väärät kengät kuin sademetsässä olla voi: pikkupienet kangasballerinat. Sekin oli huvittavaa. Kahlaa niillä sitten mudassa, hähää!
Springbrookissa päivä oli aika sateinen ja kostea ja pilvinen, joten maisemat ovat kuvissa aika sumuiset. Ei haitannut, toi vain lisää tunnelmaa. Sadetakki pelastaa.
Twin Fallsin alapäässä pysähdyttiin istuskelemaan hetkeksi ja tarkoitus oli syödä keksiä, mutta Livio oli kätevästi unohtanut ne autolle. Ei se mitään. Ei ollut nälkä. Kiipeiltiin sen sijaan kivikossa ja täytettiin vesipullot purosta ja nautiskeltiin vedensolinasta.
Sieltä matka jatkui takaisin ylöspäin, mutta eri reittiä. Tällä puolella polkua tuli vastaan paljon näköalapaikkoja, joilta oli aikalailla samat näköalat, mutta joilta jokaiselta oli pakko saada kuvia :D Ylöspäin tullessa myös maasto ja metsä muuttuivat selvästi, kun sademetsäosuus loppui, ja canopy (mikä se on suomeksi) hävisi, ja kasvit saivat enemmän auringonvaloa. Heti enemmän ruohokasveja ja semmosia.
Lisäksi siellä oli vanhoja taloja, jotka jotkut onnekkaat ilkimykset olivat onnistuneet rakentamaan vuorelle ennen kuin Springbrookin kansallispuisto perustettiin. Käsittämätöntä (lue: epäreilua), että joku saa asua siellä, mutta eipä kai niitä voi poiskaan ajaa.
Näköalapaikoilta näkyi Twin Fallsin alku, jonka yli ja ohi käveltiin lenkin alkupuolella. Nimi tulee yllättäen siitä, että puro jakautuu kahdeksi vierekkäiseksi putoukseksi.
Eka lenkin jälkeen oli jo kova nälkä, ja istuttiinkin sitten piknik-pöydän ääreen laittamaan lounaaksi eväsleipiä. Oli makkaraa ja juustoa ja kinkkua ja kalkkunaa ja tonnikalaa ja salaattia ja perunasalaattia ja tomaattia ja kurkkua ja hilikastiketta ja voita ja caesarkastiketta ja sinappia ja sämpylöitä ja mehua. Maha tuli täyteen mukavasti.
Kuvia ekalta lenkiltä (ruskealla kehystetyt pikkukuvat aukeaa isommiksi klikkaamalla):
(Sori toiseksi viimeisen kuvan isompi versio onkin sitten tosi iso, kun se välikoko ei ollut jostain syystä saatavilla.)
Toiselle lenkille lähdettiin korkeammalle vuorelle, pilven sisään. Kohteena oli Best of All Lookout. Lenkki oli ehkä kilometrin mittainen ja sumua tosiaan riitti. Merkittävin siellä nähty ja kuvattu juttu oli 2000 vuotta vanha Antarctic Beech -puu. Tai no ne nykyiset rungot ei oo kai niin vanhoja, mutta käytännössä ovat syntyneet yhdestä siemenestä aikoinaan. Puu kasvattaa tavallaan jonkinlaisen maavarrenkin ja puskee sitten uusia versoja ja synnyttää klooneja itsestään. Muistelen, että Livio olisi sanonut, että ne eivät pysty lisääntymään "perinteisin" keinoin näillä leveyksillä, koska vaativat oikeasti kylmemmän ilmaston. Tässä metsässä niitä oli, koska laji oli kukoistanut aikoinaan miljoonia vuosia sitten kun Australia oli vielä kiinni Etelämantereessa. Ilmeisesti niitä on vielä etelämmässä.
Best of All Lookout oli kyllä huikean hieno, sen aikaa kun sitä kesti. Meillä kävi tuuri, kun pilvi oli vähän hälventynyt metsän yltä kun tultiin näköalapaikalle. Sieltä näki ihan hullun kauas isoon laaksoon, joka ei ollutkaan laakso vaan oikeasti jätti-iso kraateri, joka oli syntynyt joskus hullun kauan sitten kun yksi vuorista oli räjähtänyt. Springbrook kasvaa siis tuliperäisessä maaperässä.
No hetken aikaa kun maisemaa tuijotteli ja ehti juuri ja juuri ottaa pari kuvaa, hoksasikin yhtäkkiä ettei enää näekään yhtä kauas kuin kaks minuuttia sitten. Ja siitä pari minuuttia eteenpäin näytti siltä kuin maailmanloppu olisi tullut. Livio sanoi samaa, heh. Näköalapaikan aidan takana olevaa pientä risuakaan ei enää nähnyt, vaikka se oli ihan vieressä. Pakkohan siitäkin oli kuva ottaa.
Kuvia toiselta lenkiltä:
Best of All Lookoutin jälkeen ajeltiin lähistöllä sijaitsevaan yksityiseen turistikohteeseen (johon ei kuulemma tavan turisteja otetakaan). Siellä asusti setä, joka oli joskus 1970-luvulla innostunut kiiltomadoista vähän liikaa, ja oli päättänyt alkaa kasvattamaan niitä. Sillä oli iso luola niille, ja siellä ne asustaa ja kiiltää 24 tuntia vuorokaudessa. Normaalisti ne kuulemma kiiltää vain pimeään aikaan. Harmi kun siitä ei saanut valokuvia, koska pimeässä kuvaaminen on vähän hankalaa. Sekin oli jotenkin sanoinkuvaamattoman hienoa. Ihan kuin pienoismalli tähtitaivaasta, paljon lähempänä. Pieniä tuikkivia valoja, mutta sen verran lähellä, että huomasi kuinka jotkut olivat vähän kauempana kuin toiset. Kuin kolmiulotteinen tähtitaivas (tai siis onhan tähtitaivaskin kolmiulotteinen, mutta ei paljaalla silmällä erota onko Sirius lähempänä kuin Pohjantähti). Sitä olisi voinut tuijottaa tuntikausia. Veden liplatus vielä rauhoitti entisestään (vesi liplatti matojen takia: ne vaatii tietynlaisen ilmankosteuden).
Matoluolan toisella puolella odotti parvi crimson rosella -lintuja, joita me päästiin syöttämään auringonkukansiemenillä.
Lintujen jälkeen vilkaistiin matkamuistokauppaan (josta olisin saattanut jopa ostaa jotain jos Livio olisi varoittanut sen olemassaolosta) ja lähdettiin ajelemaan taas. Ajeltiin pieneen kahvilaan, joka tuoksui ihan saunalle. Sisällä oli myynnissä tuliperäisessä maassa kasvaneista kasveista tehtyjä hilloja ja pesuaineita ja saippuoita ja semmosia. Meinasin ostaa vadelmahilloa, mutta epäröin. Lisäksi kahvilassa valmistettiin varmaan 30 erilaista fudgea (en minä tiiä mitä se on suomeksi), joita sai ostaa kahvin kaveriksi. Ostin vajaan 100 grammaa minttusuklaafudgea ja oli hyvää. Harmi vaan, etten tajunnu ostaa muita makuja, kun en hoksannut että se säilyy. Söin sitä samaa isoa mötikkää vielä seuraavalla viikollakin. Olisin ostanu ainakin tummaa suklaata ja ehkä macadamia-pähkinäjuttua ja muita pähkinäjuttuja ja ehkä jotain hedelmämakuakin. Lisäksi juotiin kahvit. Oli kyllä jo aikakin.
Kahvilasta ajeltiin paikalliseen pubiin ostamaan juotavaa leiriin. Pubin väki tuntui ystävälliseltä ja paikalliset osoittivat tervettä mielenkiintoa kummallisiin turisteihin. En muista enää paikan nimeä, mutta siis Gold Coastin hinterlandin maajussien kantapaikka kuitenkin. Ostettiin ranskalaisten tyttöjen kanssa olutta jaettavaksi ja lähdettiin ajelemaan leiriin. Leiri oli yksityisellä maatilalla, Bushwacker maksaa omistajalle vuokraa tai jotain siitä hyvästä että saavat käyttää turisteja leireilemässä siellä muutaman kerran viikossa. Hitusen meinasi ensin hämmentää kun Livio ihan yhtäkkiväkkiä käänsi auton tieltä pellolle, mutta mikäs siinä. Oli kaveriin luotettu tähänkin asti, niin miksei sitten nytkin? Tuli vaan mieleen että "It's gripped! It's sorted! Let's off-road!" (Fast Show -fanit ymmärtää kyllä :D). Lisäbonuksena radiossa osattiin ennakoida Livion yllättävä käänne ja sieltä pistettiin sopivasti soimaan Hyvien, pahojen ja rumien tunnari juuri kun ajeltiin keskellä peltoa hiekkaisella tiellä.
Leiri oli pienen mäen takana ihan lepikossa. Semmonen ryteikköinen paikka missä ötökät ja kärmekset kyllä viihtyy tosi hyvin, mutta länsimainen (tai vielä vähemmän japanilainen) turisti ei niinkään. Minusta se oli viehättävää ja hauskaa. Japanilaiset tytöt (Misa ja Yukie) suhtautuivat varsin epäilevästi kompostivessaan, mutta oletan ettei edes japanilainen tahdonvoima riitä pidättämään pissaa yli 15 tuntia. Polttopuita hakiessa yritettiin käydä vilkaisemassa auringonlaskua, mutta se oli ehtinyt pilven taakse, joten jäi näkemättä. Allaolevat kuvat on otettu siinä vaiheessa kun se oli painumassa mailleen, mutta paistoi vähän pilven takaa vielä.
Polttopuiden haun jälkeen istuskeltiin jutellen leirinuotiolla ja jotkut kuivattelivat kenkiään ja Livio laittoi ruokaa ja jotkut maisteli olutta ja viiniä pitkän päivän jälkeen. Oli oikein leppoisaa ja mukavaa. Ruuan jälkeen jatkettiin istuskelua ja tutusteltiin ja jutusteltiin maailman menosta ja asioista. Vielä Livio löysi jostain kohmeisen juustokakunkin maisteltavaksi suoraan vuoasta.
Vähän ennen puolta yötä me viimeisetkin vihdoin simahdettiin ja painuttiin nukkumaan. Teltassa oli yöllä kuuma, ainakin minulla. Olin pakannut liian paksut housut yöksi, kun sanottiin että olis kylmä. No ei ollut.
Oli tarkoitus kirjoitella päiväkirjaan ekan päivän tapahtumat, mutta eihän siellä säkkipimeässä ryteikössä mitään nähnyt, enkä halunnut käyttää taskulamppua turhaan, koska patterit on ongelmajätettä.
Joo huomenna avaudun sitten ehkä Lamingtonista ja toka päivästä. Väsyttää tämä kertaaminenkin.
Kommentit