Huuh. Viimeisiä viedään. Tänään oli viimeinen tentti, ja palautin toiseksi viimeisen harjoitustyön. Maanantaina palautan viimeisen ja sitten lennän kauemmas itään.

Tuli kamala flashback yo-kirjoituksiin
tänään tentissä, kun täällä suhtaudutaan VAKAVASTI asioihin. Laukut piti jättää salin ulkopuolelle (yleinen, avoin rakennus, oli tosi turvallinen olo jättää laukku sinne nyysittäväksi), ja ihmisillä oli kynät ja kumit läpinäkyvissä pusseissa. Ennen saliin pääsyä jaettiin istumapaikat, kun eihän sitä nyt itse voi paikkaansa valita. Tenttivalvojat kiertelivät salissa pulpettirivien välejä aktiivisesti kyttäilemässä ja näinpä myös kännykkäilmaisinsalapoliisilaitteen, jota yksi valvoja pääsi käyttämään, kun kuuli epäilyttävää pirinää. Vessassa käydessä tarkistettiin opiskelijakortti ja kirjattiin ylös montako minuuttia siihen pissan lirutteluun kuluikaan aikaa. Ekan kymmenen minuutin aikana ei saanut kirjoittaa kuin suttupaperiin ja lukea tenttikysymyksiä. Aikaa oli kaksi tuntia, jossa piti ehtiä kirjoittamaan kaksi 750-1000 sanan esseetä. Ei onnistunut, vaan molemmat jäivät n. 500:een, olen kai tyhmä tai huono ihminen. Kun tentistä on selvinnyt, papereita ei suinkaan saa itse kiikuttaa valvojille, vaan pitää viitata ja odottaa että ne tullaan noutamaan, ja sitten saa ehkä lähteä jos saa luvan. Hurja gestapomeininki yhden tentin takia. En enää ihmettele, miksi täällä ei järjestetä tenttejä joka kuukausi kuten kotipuolessa. Ahdistavaa. Onneksi noita ei ole ollut kuin tuo yksi.

Eilinen tentti oli eri maata, mutta se olikin musiikin laitoksella. Ensin oli monivalintatesti ja sitten pieni käytännön testi, josta opettaja käytännössä piti kädestä kiinni ja talutti läpi. Niin ja sanaristikko, johon annettiin myös vinkkejä, kun opettaja oli vähän kyllästynyt toistamaan samoja juttuja jo 20:nnen kerran melkein 10-tuntisen päivän jälkeen. Eiköhän se läpi mennyt.

Sitten tapasin ihan oikean aboriginaalilättänokkadidgeristin. Oli ihan hauskaa, kunnes ei enää ollutkaan. En jaksa enää kerrata juttua sen tarkemmin, mutta sanottakoon että
viikonlopun suunnitelmat menivät uusiksi, ja että hermosavut tulivat tarpeeseen kun tilanteesta vihdoin pääsin irti.

Ensi viikolla reissuun. Uudessa Seelannissa saattaa olla jopa pakkasta!